25.4.2012

Tsuritama, valitsen sinut!

Jeps, päätin kuitenkin jaksoblogata Tsuritamaa, koska se on ehkä eniten itseni näköinen sarja tältä kaudelta. Sakamichi no Apollon on se paras (tähän mennessä), mutta jotenkin en löydä siitä paljonkaan sanottavaa. Anteeksi, että tämä tulee hieman myöhässä, piti nimittäin tsekata samalla myös Hyouka, ennen kuin teen valintani. Siitä tulee juttua varmaankin tänä viikonloppuna tai ensi viikon alussa, kunhan olen saanut katsastettua myös AKB0048:n.

Kerrataan vielä hieman ykkösjaksoa, koska en siitä kovin tarkkaan kirjoittanut viime merkinnässä. Juonihan meni niin, että päähenkilöpoika Yuki Sanada muuttaa Enoshiman saarelle, ja samana päivänä myös ”avaruusolio” Haru tulee saarelle. Yllättäen Haru ilmestyy samalle luokalle Yukin kanssa, ja muuttaa vieläpä samaan taloon Yukin isoäidin suostumuksesta. Haru nappaa mukaansa vielä Natsukin, ja pakottaa tämän opettamaan poikia kalastamaan.

Yukilla on jonkinasteinen paniikkihäiriö, jonka kaikki käsittävät raivokohtauksiksi.

16.4.2012

Kevätkauden alku

Jostain syystä animen katsominen ei tällä hetkellä huvittaisi oikein yhtään. Olen tässä lähiaikoina lähinnä kirjoittanut kaikenlaista sekä lukenut visual noveleja. Kun nyt kerran tuli luvattua jaksobloggaamistakin (luultavasti otan Sakamichi no Apollonin, Hyokan tai Tsuritaman siihen), niin pakko se on kai kuitenkin yrittää edes katsoa jotain animea. Viikonloppuna aloitinkin sitten yllättäen jopa paria sarjaa, joista en ollut etukäteen pahemmin edes kuullut. Lähden nyt kaikkien kanssa samalta viivalta, eli olen katsonut vain yhden jakson kaikkia, vaikka joistakin on niitä tullut jo enemmän.

11.4.2012

Vastarannan kiiski, osa 5: Nisio Isin

NisiOisiN on japanilainen kirjailija, jonka Monogatari-sarja on varmasti tutuin. Tällä hetkellä sarjasta on tehty Bakemonogatari- ja Nisemonogatari-sarjat, ja Kizumonogatari-elokuva on tulossa. Ilmeisesti myös muista sarjan kirjoista tehdään animesovitukset. Muita Nisioisinin kirjoittamia sarjoja ovat Katanagatari ja Medaka Box, jossa hän on toiminut sarjakuvan käsikirjoittajana. Olen katsonut jokaista näistä, Medaka Boxista yhden jakson ja muut kokonaan.