25.10.2010

Haimasyöpää odotellessa - animen nettilevitys

Lähiaikoina mangan ja animen laittomasta levityksestä on puhuttu uutisissa paljon. Ensin yritykset alkoivat taistella mangan levitystä vastaan: ensin Mangafox pakotettiin poistamaan kaikki lisensoidut mangansa, sitten Onemanga lopetti kokonaan. Itseeni tämä ei oikeastaan vaikuta mitenkään: en ole koskaan pitänyt skanlaatioiden lukemisesta netistä. Olen tottunut lukemaan makuullani sängyssä, ja ruudulta tihrustaminen on hankalampaa kuin paperilta. Osa skanlaatioista on erittäin huonolaatuisia, samoin kuin fanikäännökset. Olenkin turvautunut skanlaatioihin vain silloin, kun kirjastosta lukemani mangan joku osa on puuttunut.

2.10.2010

It's raining policemen

Nyt kun kerrankin satuin katsomaan jotain meneillä olevan kauden animea, voisin avautua siitä. Normaalisti en jaksa katsoa mitään sarjoja julkaisutahdissa, edes lempisarjojeni uusia kausia, vaan odotan, että sarja on loppunut ja katson sen muutamassa päivässä. Tällä kertaa oli ihan pakko katsastaa eräs sarja, nimittäin Panty & Stocking (Garterbeltin kera). Syynä tähän oli sen aiheuttaman keskustelun määrä ja siitä näkemäni kuvankaappaukset. Lopullinen inspiraatio katsomiseen tuli siitä, että kyseessä on Gainaxin tekele. Vaikka en voi vielä itseäni Gainaxin faniksi lukea, koska heidän sarjojaan ei ole tullut katsottua kuin pari, niin silti se on sellainen studio, mikä pistää liikkeelle.